Suomalainen sananlasku opettaa, että ”Ei ne suuret tulot vaan pienet menot”. Siinä on monelle pienelle yhdistykselle vakaan taloudenpidon peruspilari.

Kannattaa siis pohtia, mitkä kulut ovat yhdistyksen kuluja. Kun yhdistyksen puoluekokousedustaja osallistuu puoluekokouksen iltajuhlaan, kuuluuko illalliskortin maksaminen yhdistykselle? Voitaisiinko kokoontumiset pitää maksulliset kokoustilan tai kabinetin sijasta jonkun paikallisen yrityksen tiloissa?

Asialla on kääntöpuolensakin. Mikäli yhdistys pitää säästäväisyyttä kaiken toimintansa ylimpänä ohjenuorana, siitä saattaa muodostua toiminnan kehittymisen ja laajentumisen este. Eli säästäväisyydessäkin pitää olla kohtuullinen. Yhdistystä ei saa säästää hengiltä.

Pienten menojen autuutta tuovasta vaikutuksesta on olemassa kokonaan vastakkainenkin näkemys. Eräs nyt jo edesmennyt kokoomusveteraani opetti, että edellä mainittu kansanviisaus on täyttä roskaa. Hänen neuvonsa kuului seuraavasti: ”Kun on suuret menot, niin on pakko olla isot tulotkin. Ja kun on oikein isot tulot, niin siitä saattaa jäädä jotain käteenkin.” Hän poistui seurastamme erittäin rikkaana miehenä.