Kampanjointi

Vaaleista yleisesti

  1. Vaalitoiminta on puolueen eri tahojen (keskusjärjestö, piirijärjestöt, kunnallisjärjestöt, yhdistykset sekä jäsenet) aktiivista toimintaa saada sekä tavoitteita että edustajia poliittiseen toimintaan. Eri vaaleissa näiden toimijoiden roolit sekä tehtävänkuvat vaihtelevat, mutta kaikissa vaaleissa tarvitaan kaikkia ja yhteistyöllä saavutetaan paras lopputulos.
  2. Vaalitoiminnassa tulee osallistaa myös äänestäjät sekä laatia selkeät tavoitteet eli vaaliohjelmat, joissa kerrotaan niistä tavoitteista, joita Kokoomus haluaa edistää.
  3. Vaalitoiminta on parhaimmillaan tulevien hoidettavien asioiden esittelyä sekä toimintasuunnitelma ja- lupaus tulevalle vaalikaudelle.

Eduskuntavaaleista

  • eduskuntavaaleissa valittavien kansanedustajien tehtävänä on säätää lakeja sekä huolehtia yhteiskuntamme toimintakyvystä.
  • puoluetoiminnan kannalta on tavoiteltavaa saada mahdollisimman monta kansanedustajaa ja pyrkiä olemaan suurin eduskuntaryhmä ja sitä kautta hallitusneuvottelujen vetäjä ja pääministeripuolue. Tällä tavalla puolueen tavoitteet Suomen ja suomalaistenparhaaksi toteutuvat parhaiten.

Tällä sivustolla käydään läpi niin vaalien eri toimijoita ja osallistamista, kanpanjan perusaioista ja tavoitteiota kuin ääntenlaskua ja perustietoa eduskunnan muodostumisesta. Kansio on julkaissut Ehdokkaan valmennus ja valmantautumisoppaan jota ehdokkaat voivat tiedustella piiritoimistolta tai Kansiota.